Ihmeellinen elämä

Nurinpäin. Ylösalaisin. Täyskäännös. Suunnanmuutos. Näillä sanoilla voisin kuvailla elämäni parin viime viikon tunnelmia.

Ensinnäkin olen mennä viilettänyt mitä eriskummallisimmissa tehtävissä kuin viimeistä päivää - ei siis puhettakaan viime talven pitkistä, yksinäisistä ja tylsistä työttömyyden päivistä. Olen tavannut siskoa ja hyvää ystävää kaukaa Keski-Suomesta, tehnyt töitä, sisustanut kotia (postausta luvassa), ajellut maakuntaa ympäriinsä, hypännyt esteitä hepalla ensimmäistä kertaa elämässäni (aivan mielettömän upeaa, heposilla on takuulla vieterit jaloissa kun ne vain liitelee höyhenen kevyesti yli esteiden, vaikka painavat 500+ kiloa...), jännittänyt työhaastatteluissa, tehnyt rankkoja päätöksiä, soittanut ambulanssin naapurin mummolle...

Toisekseen minä sain töitä. Oman alani töitä. Kolme eri työpaikkaa kahden päivän sisällä. Kummallista.

Mieheni on nauraa räkättänyt, että siitäs sait, kun näit asiat niin synkkänä. Kolmantena päivänä minun piti päättää, otanko VAKITUISEN mutta ei niin mielenkiintoisen työn läheltä vaiko vuoden määräaikaisen, minua kiinnostavan työn kaukaa. Pidän haasteista, ja opettaminen muuallakin kuin peruskoulussa kiehtoo minua (varsinkin kun pelkkä opettaminen ei ole edes unelmani). Niinpä valitsin määräaikaisen työn kaukana, työn, joka pitää sisällään myös lukio-opetusta. Varmuus ei ole nimittäin aina hyväksi. Joskus se voi olla jopa tylsää. Varsinkin silloin, jos haaveet ovat jossain muualla kuin siinä varmuudessa... Vedän siis syvään henkeä ja valmistaudun hyppäämään pitkien työmatkojen, kahden eri kouluasteen opettajan ja luokanvalvojan kiireiseen elämään vuodeksi. Wish me luck!

Kolmannekseen suuri kivi on pudonnut sydämeltäni työn saamisen myötä. Raha. Se on väistämätön huolenaihe elämässä, erityisesti jos hammas prakaa, asuntolaina pitää maksaa, tulevaisuutta varten säästää (tästäkin lupaan kertoa joskus enemmän!), matkailu kiinnostaa ja olisi muutenkin ihan kiva vain voida ostaa hömppä naistenlehti silloin kun mieli tekee. Ja käydä ratsastamassa kaksi kertaa viikossa... Nyt täytyy vain kovasti pitää kiinni peruspihiydestä, ettei elintaso kasvavien ansioiden myötä pääse hurahtamaan toiselle tasolle myös. Siitä ei nimittäin hyvää seuraa.


Kaiken tämän jälkeen minulla ei ole muuta todettavaa kuin että Jumala on hyvä. Nöyrä kiitokseni.

Paetkaa, kynsilaukkakammoiset!

Tässä tulee superhyvä risoton resepti. Risotto on maultaan todella pehmeä ja kermainen, valkosipuli ei maussa tule siis lainkaan pistävänä esiin. Varoituksen sana on silti paikallaan, sillä ruuan tuoksu saattaa aiheuttaa yllättäviä pakoreaktioita ja tuskanparahduksia, jos samaan huoneeseen kanssasi sattuu valkosipulia inhoavia olentoja...



Jamien valkosipuli-timjamirisotto paahdettujen mantelien ja leivänmurujen kera (ohje footnetwork.com)

2 isoa valkosipulia kokonaisena ja kuorimattomana
reilu litra kanalientä
1 rkl oliiviöljyä
3 salottisipulia tai 2 keskikokoista tavallista sipulia hienoksi hakattuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1/2 sellerinvarsi pilkottuna
400 g risottoriisiä
2 viinilasillista kuivaa valkoviiniä
merisuolaa
kourallinen tuoretta timjamia (lehdet)
mustapippuria
70 g voita
115 g Parmesan-raastetta

Lämmitä uuni 230 asteeseen. Paista kokonaisia valkosipuleita n. 30 minuuttia eli kunnes ne ovat pehmeitä.
Kuumenna kanaliemi. Kuullota isolla pannulla sipuleita, valkosipulinkynsiä ja sellerinvartta öljyssä n. 4 minuuttia. Kun vihannekset ovat pehmenneet, lisää riisi ja lisää lämpöä.

Sekoittele riisiä pannulla, kunnes se muuttuu läpikuultavaksi (menee muutama minuutti, älä anna ruskistua!). Lisää sitten viini ja jatka sekoittamista. Kun viini on haihtunut, lisää kauhallinen kanalientä ja suolaa, mustapippuria, timjami ja uunissa paistetut valkosipulinkynnet (purista ne ulos kuoristaan). Vähennä lämpöä, kunnes risotto kiehuu hiljalleen. Lisää lientä kauhallinen kerrallaan aina, kun edellinen kauhallinen on lähes haihtunut.

Kun olet käyttänyt kaiken kanaliemen ja riisit tuntuvat suussa lähes pehmeiltä (al dente), ota pannu pois levyltä ja lisää risoton sekaan juustoraaste ja voi. Sekoita varovasti. Laita kansi päälle ja anna risoton vetäytyä 2-3 minuuttia. Tarjoile mahdollisimman pian öljyssä paahdettujen mantelilastujen ja leivänmurujen kera:

155 g (100 g riittää mielestäni kyllä hyvin) pilkottuja manteleita tai mantelilastuja
2 kourallista tuoreita leivänmuruja (pikaversio syntyy vedessä turvotetuista korppujauhoista)
oliiviöljyä
hyppysellinen suolaa

Paahda mantelilastut ja leivänmurut öljyssä kunnes ne ovat kullanruskeita ja rapsakoita. Mausta suolalla. Sirottele seosta valmiiden risottoannosten päälle.

Kalkkitaistelu eli pilkunviilausta siivotessakin

Viime viikot olen ollut aikas väsynyt. Paluu työelämään vaatii näemmä veronsa, vaikka osa-aikaisesti vain aherrankin. Liekö syynä sitten osittain myös se, että työni on yksinkertaisesti tylsää. Yritän kuitenkin ajatella positiivisesti ja tähdätä siihen, että jokainen asiakkaani lähtee kotiin ostoksineen iloisena. Aivoni eivät siis jaksa työstää juuri nyt mitään hauskoja ja hienoja päivänpiristyksiä tai syvällisiä pohdintoja, joten raotan teille pientä osaa pilkunviilaajaluonteestani. Jos kodin siivous ei innosta, palaa blogiini myöhemmin :)

Kotona ovat siis kotityöt jääneet pitkälti retuperälle, varsinkin, kun en oikein osaa vain pintapuolisesti sutaista. Olen pilkunviilaaja siivotessanikin. Siinä kun mies rykäisee koko kodin puolessa tunnissa siistiksi, minä nyherrän keittiön työtasojen ja pikkuroiskeiden kanssa kaikessa rauhassa. Hmmm. Olisikohan syynä tehtävien välttelykin?

Joka tapauksessa inhoan kaikkea pikku likaa, joka vähän suurpiirteisimmiltä ihmisiltä saattaisi saada vain pikaisen silmäyksen. Kuten kalkkisaostumat hanoissa.

Keskisen Suomen tyttönä en ollut törmännyt kalkkiongelmiin kodeissa ennen kuin muutin vuodeksi Saksaan. Siellä vedessä on niin paljon kalkkia, että hanojen ja suihkujen suuttimet piti säännöllisesti huoltaa parin kuukauden välein, jos kunnon vesisuihkuja suuttimista ulos halusi. Hankalampi tilanne oli kuulemani mukaan esim. Hollannissa, jossa kerran kuussa oli pesukoneisiinkin tehtävä kalkinpoisto.

Turkuun muutettuani törmäsin mokomaan kalkkiin omassa kodissani. Ei tosin onneksi lainkaan Keski-Euroopan mitoissa, mutta ärsyttävyyskynnys ylittyi kuitenkin reippaasti. Kovat kalkkisaostumat kertyvät erityisesti hanojen varren ympärille ja suutinosan suulle, kuten uutukainen keittiön hanamme todistaa.


Argh, inhoan kalkkia.

Vaan apu on lähellä, jos laiskuus ei vaivaa :) Etikka nimittäin. Ihan puhdas, tavallinen, edullinen väkiviinaetikka. Olen käyttänyt sitä laimentamattomanakin, mutta pöytäetikan vahvuudenkin pitäisi pieniin kalkkisaostumiin purra. Kastele talouspaperi etikkaan ja kääri märkä paperi kalkkisaostuman ympärille. Anna vaikuttaa muutamasta tunnista yön yli.


Pyyhkäise puhtaaksi, ja ihaile kalkitonta pintaa!

Hermanni tuli, oli ja meni

Se näytti oudolta. Se haisi oudolta. Sillä oli oudot hoito-ohjeet. Ja silti olin aina salaa haaveillut saavani sen käsiini. Nyt sen sain. Hermannin. Tunnetteko te hänet? 10 päivää jaoimme elämästämme yhdessä. 9. päivänä osa Hermannista lähti ja jatkoi elämäänsä neljän ystäväni kotona. Yksi osa jäi luokseni odottamaan 10. päivää, Hermannin elämän tähtihetkeä. Jos joskus tiesi yhtyy Hermannin kanssa, pidäthän siitä hyvää huolta?


Hermanni kuplivana tapauksena ennen päivittäistä sekoitusta.


Hermanni päivittäisen sekoitusoperaation jälkeen.


Hermanni ruokittuna jauhoilla, sokerilla ja maidolla.


Hermanni elossa ja hyvävoimaisena.


Hermannin viimeinen voitelu: suklaahippuja ja makeutettuja kookoshiutaleita.Tässä kohtaa voi siis olla luova, laita sekaan mitä mieleen juolahtaa!


Uuniin kävi vihdoin 10. päivänä Hermannin tie.


Hermannista sukeutui komea, tuoksuva kakkunuorukainen.


Hyvääkin se oli, voin suositella.

Nyt Hermannini jatkaa elämäänsä uusissa kodeissa, uusissa kulhoissa, uusissa muodoissa. Ehkäpä se vielä jonain päivänä palajaa luokseni. Voi hyvin, Hermanni.

elossa ollaan...

juuri ja juuri. Viimeiset pari viikkoa olen korvannut talven toimettomana istumisiani osallistumalla päivisin uraohjauskurssille, istumalla iltaisin kaupan kassalla, suunnittelemalla isoa nuorten tapahtumaa, tippumalla hevosen selästä, ohjeistamalla ylirasittunutta miestä kylppäriremontissa, istumalla kuulemassa kalliita hoitosuunnitelmia kovanonnen hampaasta, kirjoittamalla uusia työhakemuksia, käymällä yhdessä loistavasti menneessä työhaastattelussa ja vääntämällä itkua kun en kelvannutkaan "ohkaisen työkokemuksen takia" (miten sitä oikein ihmiset pääsee niihin töihin?).

Nyt syön suklaata suruuni.

Tavataan myöhemmin.