torstai 24. marraskuuta 2011

Paljon ois aihetta lapsella kiittää...

Kehto ehdittiin juuri saada valmiiksi.

Ihanat naapurit

Nurmilintu

Ensimmäinen vaunuiluretki

tiistai 22. marraskuuta 2011

Ja elämä muuttuu...

Minun piti postata viimeisestä retkestä Chicago downtowniin. Esitellä eräästä vauvatarviketilaisuudesta saamani hauska goodie bag. Kertoa uudesta harrastuksestani ja sen aikaansaannoksista. Mutta suunnitelmat muuttuvat. Ja elämä muuttuu. Kun pikku prinsessa saapuu taloon.

Pieni Nurmilintumme syntyi yllättäen (vko 38+6) 12.11.2011 klo 10.55 Chicagon aikaa lyhyen mutta sitäkin tehokkaamman synnytysurakan päätteeksi ihan luomusti. Huh! Painoa hänellä oli 2750g ja pituutta 48cm. Viime keskiviikkona hän saapui kotiin vietettyään ensin 3,5 vrk valvontaosastolla hengitysongelmien takia. Äiti passitettiin reilun kahden vuorokauden jälkeen pois sairaalasta, joten unet jäivät vähiin kun piti porhaltaa monesti yössä sairaalaan pikkuista ruokkimaan ja huoli hänen voinnistaan oli kova. Ihanaa, kun olemme vihdoin kaikki kotona!

Nurimilintumme vaikuttaa terhakalta ja temperamenttiselta tapaukselta, joka kääntyy jo itse kyljelleen, kannattelee päätään äidin kauhuksi ja harrastaa ahkerasti jumppaa hereillä ollessaan. Ja sulattaa vanhempiensa sydämmet isoilla tummilla silmillään, jotka tosin välillä menevät ihan kieroon ja saavat meidät nauramaan. Isä sai tervetulolahjaksi kakat päälleen ja eilen äiti joutui oksennussuihkun kohteeksi. Kaikki siis hyvin tässä pienessä valtakunnassa.

Kiitos, että tulit meille, Nurmilintu. Me rakastamme sinua.

(Kaikki kuvat ovat herra M:n koneella, joten kuvapäivitys tulee myöhemmin.)

torstai 3. marraskuuta 2011

Vauva-asiaa 3: behold, baby gear!

Vauva-asiaa 2 -postauksen kommenteissa tuli esille kirppistely täällä tuulisessa kaupungissa. Kirpputorit eivät käsitykseni mukaan ole Yhdysvalloissa niin iso ilmiö kuin Suomessa. Kuitenkin lähitienoilta olen tähän mennessä bongannut kaksi isohkoa kirppistä, Village Discountin ja Pelastusarmeijan kirppiksen. Ne ovat täynnä väreittäin järjesteltyjä rekkejä vaatetta, mutta lastenvaatteiden kohdalla vauvanvaatteita ei jostain syystä ole eroteltu isompien tapausten vaaatteista, mikä saa ainakin minut pelkäämään loppumattomia vaaterivistöjä. Ja pikasilmäyksellä tavara tuntuu olevan melko nuhjuista ja jopa likaista. Viimeksi pakenin Pelastusarmeijan liikkeestä mielessä vain ajatus, että en pystyisi pukemaan vauvaani yhteenkään niistä vaatteista...

Sitten tiedän täällä olevan consignment-periaatteella (eli tavaran omistajat saavat myydyistä tuotteista tietyn prosenttiosuuden kaupan viedessä oman lohkonsa) toimivia vähän paremman vauva- ja lapsitavaran liikkeitä, mutta en ole niissä vielä päässyt käymään. Oletukseni on, että huippuhalpoja löytöjä niistä ei voi tehdä, sillä kauppojen provisiot ovat paljon Suomen pöytäkirppiksiä isommat. Yksi tällä periaatteella toimiva ketjuliikekin löytyy, sinne olisi alakerran rouvan kanssa jossain vaiheessa tarkoitus ajella.

Eräästä consignment-myyntitapahtumasta minulla sen sijaan on jo niin kokemusta kuin kuvamateriaaliakin. Chicagossa järjestetään kaksi kertaa vuodessa iso kahden päivän mittainen lastenvaatteiden ja -tavaran kirppismyynti, jonne mekin lokakuun alkupuolella suuntasimme turvakaukalo- ja vaununkiilto silmissämme. Kaukalon ja viiden dollarin itkuhälyttimen kanssa saavuimme sieltä kotiin, tällaista kaikkea jätimme taaksemme:


Ei liene epäselvää, millaisiin sävyihin täällä tyttölapset puetaan :)
Täällä vaatteet oli järjestelty asianmukaisesti koottain, tyttöjen ja poikien vaatteet vielä erikseen. Harmittaa, kun neutraalin värisiä vaatteita ei juurikaan ole. Tai siis täällä neutraali pikkuvauvoilla tarkoittaa joko vaaleankeltaista tai -vihreää hempukoilla printeillä.

Vaan mitäs seuraavista kuvista sanotte? Pahoittelen kuvien laatua :( Kuitenkin niistä näkee hyvin vauvatarvikkeiden vallitsevan jenkkityylin: muovia, muovia, värejä, kuoseja ja jos jonkinmoista ripustusta!



Nää olis kai babysittereitä...

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

An Urban Pumpkin Patch and other Halloween Stories

Lauantai, 30.10.2011 klo 9.00: Jee, me autottomat päästään maalle, ehdalle kurpitsafarmille!!


Eikös vain ole ihan ehtaa maaseutua?

Not. Yliopiston puolesta perheille järjestetty syysretki oman kurpitsan hankintaa varten suuntautui öööö yhdelle Chicagon esikaupungin asuinalueelle, jonka keskelle oli pykätty halvalla isot parkkitilat ja kaikenmaailman tönöjä ja aitauksia eläimineen kaupunkilaisille ihmeteltäviksi ja lasten riemuksi.




Ehkä minä nyt muistan pituuteni ameriikan mitoissa!

Jos et vielä uskonut, ettei olla maalla, niin nyt ainakin, eiks niin?



Kurpitsoita taidettiin kasvattaa alueen takana olevissa isoissa kasvihuoneissa, joista ne oli meitä asiakkaita varten kärrätty valmiiksi valintaa odottamaan. 

Me päätettiin pitäytyä pienemmissä piiraspumpkineissa ja herra M löysikin meille loistavan valioyksilön:

Huomaa taustalla oleva asetelma valokuvia varten :)

Ja tässä me kaupunkilaisturistit kurpitsafarmilla...

Halloween on joulun ohella Yhdysvaltojen suosituin juhla. Ihan tarkkoja tykkäyslukuja en nyt jaksa lähteä kaivelemaan, mutta tällaisen väittämän uutisista kuulin. Ja juhlan suosio vain tuntuu kasvavan erityisesti aikuisten keskuudessa. Jonkun kyselyn mukaan 50% aikuisista ilmoitti sonnustautuvansa jonkinlaiseen kostyymiin Halloweenina eli 31.10, joka tänä vuonna osui maanantaille. Mikään vapaapäivä se ei kenellekään ollut, joten seurailin mm. aamutelkkarin suosikkijuontajien iloittelua Englannin kuninkaallisina. Brittiaksentti ei vain ottanut heiltä sujuakseen ei sitten millään :) Ylipäätänsä muuten niin tv:ssä kuin livenäkin näkemäni naamiaisasut ovat täällä olleet tosi kilttejä, eli kaikki ei olekaan Halloweenina pelkkiä haamuja, zombieita, noitia ja muita pahantekijöitä. Talojen pihamaiden koristeet ovat tosin usein sitä luurankolinjaa. Niin ja paras näkemämme juttu oli auto, jonka peräluukun välistä pilkotti verinen jalkaterä...

Pitkin päivää näin kaduilla jos jonkinlaiseen vermeeseen sonnustautuneita lapsia, nuoria ja aikuisia. Neljän maissa iltapäivällä seurasin ikkunasta, kun ensimmäiset Trick or Treat -retkellä olevat pienokaiset pinkoivat äitejään karkuun minkä kintuistaan irti saivat. On se vaan kumma miten pari-kolmevuotiaat oikeasti saavat äidit kipittämään kuin henkensä edestä, ja jalkojen pituuksilla on kumminkin aikamoinen ero aikuisten hyväksi...

Illemmalla kadulla näkyi jopa teinejä, ja yliopiston lehden mukaan muutama juuri opinnot aloittanutkin aikoi karkkikierrokselle lähteä. Koska asumme useamman asunnon talossa, meidän ovikellojamme ei kukaan tullut painelemaan. Omakotitaloasukkailla lienee ollut sitten sitäkin kiireisempää. Karkkien jaon ja naamiaisten sijaan vietimme rauhallisen mutta hauskan illan kahden naapuripariskuntamme kanssa herkkuja napsien ja kuumaa, glögimäisillä mausteilla tuunattua omenasiideriä (joka täällä tarkoittaa tuorepuristettua omenamehua) nauttien. Pöydän keskipisteenä oli tietysti herra M:n mukafarmilta ostama pikkukurpitsa, jonka hän edellisen yön pimeinä tunteina oli väsännyt asianmukaiseen kuntoon.