tiistai 28. helmikuuta 2012

Kumpuklubi ja lahjuksia

Tämä postaus piti näkemän päivänvalonsa jo viime elokuussa. Nooh, mitäpä nyt pieni viivästys...

Kesällä reissuumme valmistautuessani etsiskelin netistä tietoja vauvoihin liittyvistä jutuista Chicagossa, ja jotenkin törmäsin Chicago Bump Club and Beyond -yhteisöön. Se järjestää kaikenmaailman tilaisuuksia äitiysjoogasta pottakoulutusluentoihin ja on haalinut itselleen koko joukon (kalliita merkki)yhteistyökumppaneita. Viime elokuussa heillä oli eräässä lastentarvike/leluliikkeessä The BabyGuyNYC -tyypin (joo, luit oikein :) eli Ameriikan vauvatarvikegurun luento/neuvontailta mahtavine Goodie Bageineen ja arvontoineen. Ajattelin, että parhaimmassa tapauksessa tilaisuudesta voisi olla ihan hyötyäkin ja heikoimmillaankin olisi hauskaa päästä pistämään päänsä moiseen tilaisuuteen. No, BabyGuyNYC oli ihan hauska ja asiansa osaava tyyppi, mutta keskittyi enemmänkin kysymyksiin vastailuihin kuin luennoimaan tärkeistä ja hyödyttömistä vauvahärpäkkeistä. Oikein hyvänoloinen vauvaliike tuli kuitenkin samalla tutuksi, tuli seikkailtua uudessa kaupunginosassa, sain hyvän vinkin upeista vaunuista ja itse illastakin jäin oikein plussan puolelle:

Ilta maksoi vajaa 40 euroa, joka sisälsi kevyen illallisen: erilaisia wrappeja, juomia, kakkua ja keksejä purtavaksi. Ja vaikka arpaonni ei suosinutkaan (mm. rattaita, Stokken pinnasänky ja syöttötuoli, vaipparoskiksia jne.), sain lisäksi lahjapussissa tällaisen määrän tavaraa, joista jo yksistään tuo Stokken Table Top maksaisi enemmän kuin illan hinta!


SwaddleMe-kapalon käyttöönottoa pitkitin ihan turhaan, se on osoittautunut nyt kuukauden käytöllä aikas erinomaiseksi kapineeksi. Tosin tuntuu pahalta väkertää tyttö moiseen pakkopaitaan, mutta ellei kakkapeikko tai vinkkelipieru pilaa unia, nukkuu neitonen vihreässä vankilassaan paremmin. Table Top -ruokailualustan käyttöönottoa odottelen innolla, se vaikuttaa fiksulta kapineelta. Me tosin tarvittaisiin myös jokin Carpet Top kun pöydän alla on kokolattiamatto, kääääk.

No, syksy sitten meni ja vauva tuli, ja nyt päätin viimein laittaa taas rahaa vähän likoon omaan tuulettumiseen ja amerikkalaiseen vauvanhoitokulttuuriin lisää tutustumiseen ja ilmoitin itseni vauvanruokaluennolle paikalliseen Whole Foods -luomuruokakauppaan (on noin ison S-marketin kokoinen vähintään). Tällä kertaa rahoille ei ihan vastaavanlaista hyötyä tullut, mutta virkistyipähän äiteen mieli. Pientä aamupalaa saatiin naposteltavaksi, ja sitten kuunneltiin kuinka tehdään avokado- ja papaija(!)soseita ja keitellään hirssipuuroa ipanaisten ensimmäiseksi viljaherkuksi (tuo hirssi tuli ihan varmasti bonuksena kun oltiin terveysmarketissa, täällä lasten ensipuuro on riisistä tehty ja vasta sitten markkinoidaan kauravalmisteita). On se niin hassua, miten eri kulttuureissa on erilaiset OIKEAT ohjeet näihinkin hommiin. Täkäläisissä listoissa lukee pinaatti alle vuoden ikäisten ruokavaliossa (Suomessa nitraatin vuoksi ei suositella), perunasta ei puhuta hölkäsen pöläystä ja marjoja ja kananmunanvalkuaista vehnästä puhumattakaan ei saa antaa alle 1-vuotiaille, kun ovat niin allergeenisia. Niin ja tuo hirssi oli kuulemma hypoallergeeninen! Minä kun luulin että vain kynsilakoista löytyi sellaisia.

Jotain pientä kotiinviemistä täältäkin kuitenkin sain. Yksi pähkinäpatukka tuli tosin tuhottua jo junaa odotellessa, kun nuo tarjoamiset eivät paikanpäällä niin kovin kummoisia kuitenkaan olleet. Ja butternut squash -pyreet testasin kotona - hyi yäk ;)


Kumpuklubi järjestää myös mm. pienten lasten äitien brunsseja, joilla on aina jokin teema luennoitsijoineen. Jos jokin kiinnostava aihe tulee kohdalle, taidan lähteä taas kokeilemaan!

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

5 piikkiä ja muuta mukavaa

On ollut vähän hiljaista taas täällä blogin puolella. Ei kyllä meillä kotona. Sitten viime näkemän olemme ajelleet lähimaastoissa autolla mm. Amisheja bongaten ja pitäneet vanhempiamme kylässä autoillen ja reissaten vielä vähän enemmän. Ja sitten taas toivuttu reissailuista. Ja pidetty yhdet juhlat.

Nurmilintu sai nimittäin tammikuun 22. päivä ihan oikean nimen. Tai oikeastaan kolme nimeä. Amerikkalaiset ystävämmekin huokaisivat helpotuksesta, kun pääsivät vauvaa ihan nimeltä vihdoin viimeinen kutsumaan. Tuo kahden kuukauden odottelu oli vähän kova paikka heille :)

Ikää neidolle on kertynyt jo sen verran, että lääkäritädillä käytiin piikillä, ja kauhuksemme Nurmilinnulle annettiin viisi erillistä piikkiä kerralla. Kyllä täältäkin jostain saa yhdistelmärokotteita, mutta nyt täytyy minun vain selvittää, mistä ja keneltä. Lääkäri vaihtuu saman tien kun uusi ehdokas löytyy. Tämä nykyinen kun on muutenkin niin kovin... lääkäri vain. Anteeksi lääkärit! Tarkoitan, että hän tuntuu vain tekevän sen mikä kapeimmin tulkittuna hänen työhönsä kuuluu, eli tutkii vauvan ja kysyy kehityskysymykset ottamatta itse selvää esim. kannatteleeko neiti päätään vai ei. Eikä puhettakaan kokonaisvaltaisesta hoidosta Miten teillä menee? -kysymyksineen. Kotiin saa läksiäislahjaksi monisteen, jossa lukee joitakin ikäkauteen liittyviä kehitystehtäviä ja hoito-ohjeita. Suomen neuvolatätejä on niin ikävä. 

Niin ja juuri nytkin meillä huudetaan ja kovaa (onneksi herra M:n pinna on pitkä). Kolmen kuukauden koliikki taisikin meillä tarkoittaa sitä, että huuto alkoi 3kk iässä. No totta puhuakseni en usko huudon johtuvan kivusta. Jostain syystä tyttö vetää vain joka ilta nukkumaan mennessä ihan hirveät hepulit, ei suostu syömäänkään. Yliväsymystä? Ei vain halua mennä Nukkumatin maille? Niiden viiden piikin tuikiharvinainen yhteisvaikutusseuraamus? Vanhemmat on kyllä ihan ymmyrkäisinä, mutta toistaiseksi ollaan väsytystaistelun jälkeen saatu Nurmilintu nukkumaan niin, että se voi puolen tunnin jälkeen herätä pökkyrässä ja rauhoittuneena syömään. Saas nähdä kuinka kauan tätä vaihetta kestää.

No nyt hiljeni vihdoin viimein. Niin tämä blogi myös tältä erää.