Lännenmatka: San Francisco ja Mill Valley

Elokuun alussa Nurmilintu sai sedän ja tädin vieraakseen. Yhden päivän verran touhuttiin vielä yhdessä Chicagossa, mutta sitten kerrankin päästiin (hmm) herättämään Nurmilintu aikaisin aamulla ja hyppäsimme taksin kyytiin suuntana O'Haren lentokenttä. Huiman leppeässä aamutuulessa tehdyn ylinopeusajelun jälkeen pääsimme kuitenkin turvallisesti kentälle ja sieltä edelleen koneeseen, suuntana Oaklandin lentokenttä Yhdysvaltojen länsirannkikolla Kaliforniassa.

Nurmilintu matkusti sylissämme, mutta matka meni siitä huolimatta todella hyvin. Torkut jäivät todellakin vain torkuiksi hänellä, mutta yltiösosiaalinen pikku pakkauksemme viihtyi hyvin sylistä syliin -tekniikalla ja kanssamatkustajille keikistelemällä.

Jotain onnistuneesta lentomatkasta kertonee tämä kuva, jossa ollaan vielä ihan hengissä eikä täysin räjähtäneen näköisiä :) Matkalla asunnolle siis yli Golden Gate -sillan...

Huomaa sillan väriin lähes matchaavat sandaalit! :D

Yhdysvalloissa hotellien (ja motellien) hinnat hipovat pilviä, varsinkin ruuhkaisimpana lomakuukautena eli elokuussa, ja B&B tarkoittaa täällä yllättäen tosi kallista, usein adults only -putiikkihotellia. Niinpä olimme päätyneet vuokraamaan nelisin talon airbnb.com -palvelusta. Löysimmekin Mill Valleysta, n. 10 mailin päästä Golden Gate -sillasta Marine Countyssa sijaitsevasta pikkuruisesta kylästä, herttaisen pienen talon ylhäältä rinteeltä. Tie sinne ylös oli todella kapea ja mutkainen, rannikon punapuut kohosivat ympärillä korkeuksiin ja terassilta avautui upea näkymä merelle yli kukkuloiden, jotka joka ilta verhoutuivat lempeään usvaan. Ihana paikka! Harmi kun ei oikein tämän parempaa kuvaa ole nyt näyttää.

Lähitienoon maisemia Tyynellemerelle.

Voin suositella palvelua ja vuokrausta kaikille - meille ainakin sattui todella hyvä vuokraemäntä ja kaikki järjestelyt sujuivat erinomaisesti. Meillä olisi ollut jopa perheen Bogabootkin käytössä, mutta kantorepulla pärjäsi alueella helpommin...

Ensimmäisenä päivänä suuntasimme tietenkin San Franciscoon. Matkalla pääsimme ylittämään taas sen kuuluisan punaisen sillan. Niin upea.

San Francisco on ilman siltaakin todella kaunis ja kiehtova kaupunki. Ja Chicagoon verrattuna todella pienen tuntuinen :) Kävelimme Fisherman's Wharfilla (vanha kalasatama-alue ja varsinainen turistikohde), pistäydyimme vanhassa purjeveneessä ja etsimme Laiturin numero 39, jonka merileijonat ovat vuosia sitten vallanneet. Sen huomasi kyllä jo hajusta! 

Kokeilimme rapujen syömistä, minä kylläkin vain sivusta seuraten ja rapuzipperillä avittaen (huomaa multitasking eli vauvan maissinaksu toisessa kädessä).

Ajoimme ylös hurjan jyrkkiä rinteitä ja taivastelimme pitkin ylämäkeä ripoteltuja stop-merkkejä.

Luotto auton jarruihin ja käsijarrulähtötaitoihin pitää tässä kaupungissa olla kova. Hiljaa rullassimme myös alas varmaankin maailman mutkaisimman kaupunkikadunpätkänkin, ai että se oli kaunis.

Kysyimme rannalla tietä kiinalaiskortteliin paikalliselta puutarhurilta. Päätään puistellen hän neuvoi meille kävelyreitin, olisi käskenyt meidät ensin vain bussille. Sinne me sitten vain talsimme, Nurmilintu kantorepussa keikkuen, mäkeä ylös, vähän alas ja taas ylös. Kyllä se löytyi, eikä kuolema ollut lähelläkään. Ilmeisesti olen kuitenkin jotain talvisesta kunnostani näin kesällekin saanut säilytettyä.

 

Kiinalaiskorttelien päätyttyä oli hyvä hetken aikaa huokaista ja odotella reissukavereita autoineen meitä noutamaan. Mukavan päivän jälkeen oli kiva palata piskuiseen kyläämme grillailemaan ja keräämään voimia seuraavan päivän suurta seikkailua varten. Siitä sitten lisää joku toinen kerta!

Ps. Pahoittelen suuresti kuvien sekalaista laatua. Meillä ei ole tällä hetkellä kunnon kameraa käytössä, ja muutenkin huomio jakaantuu välillä niin moneen suuntaan, että kuvaaminen tahtoo jäädä, jos ei kokonaan niin ainakin täysin lapsipuolen asemaan. Eikä tuota taitoakaan ihan hirveästi ole. Niin ja jos käyttäisin aikaa kuvien jälkikäsittelyyn, ei nämä postaukset varmaan näkisi päivänvaloa ikinä. Että koettakaa kestää...

Matkaharjoittelua - Lake Geneva, WI

Ennen kaukomatkaamme otimme lomamme rennosti ja harjoittelimme automatkailua vähän pienemmillä välimatkoilla. Wisconsinin puolella on puolisentoista tunnin ajomatkan päässä oma pieni Riviera, Lake Geneva -niminen pikku kaupunki samannimisen järven rannalla. Chicagon ympäristöstä poiketen kaupungin keskusta on kaunis kuin karkki, piskuinen järvi muistuttaa jollakin tapaa Suomesta ja järveä kiertää rantaa pitkin kävelyreitti ohi hulppeiden kartanoiden. Niissä silmä lepää... 

... tai sitten ei. Jotkut kun ovat jo mauttomuuden rajoilla. Ihanaa kuitenkin päästä kurkkimaan sen maailman rajalle, joka yleensä sulkeutuu meiltä tavallisilta tallaajilta korkeiden aitojen ja vartioitujen asuinalueiden taakse. 

Lake Geneva on oiva päivämatkakohde pois miljoonakaupungista, ja matkalla sinne näkee palasen periamerikkalaista maaseutua myös. Suosittelen!

Täällä taas!

Heippa, olen takaisin linjoilla! Kesäloma vei mennessään, ja nyt olisikin paaaljon kerrottavaa ja näytettävää teille. Lähipäivinä tiedossa siis lomakokemuksia Ameriikan länsirannikon tienoilta, kunhan tämä arki tässä alkaa taas luistaa niin, että minullakin pysyy silmät iltaisin auki Nurmilinnun mentyä nukkumaan.

Nyt onkin sitten taas yksi elämäni vuosi tullut päätökseensä, ja uusi on alkamassa. Tasan vuosi sitten saavuimme kaksin (no, oli se yksi salamatkustaja kyllä kyydissä ja pelkäsin koko ajan maahantulotarkastuksessa, että koska ne käännyttää mut takaisin kun ilmiselvästi yritän keplotella itseni amerikkalaiseksi vauvan avulla) Chicagoon, minä erittäin väsyneenä mutta myöskin uteliaana uudesta elämänvaiheesta. Herra M:llä oli taasen pupu pöksyissä opintojen takia (joo ei se sitä kyllä myönnä) ja sen niskaan kaatui kaikki kotiimme liittyvät järjestelyt ja siivoukset kun vaimo oli vähän, no, paksuna.

Vuodessa tapahtuu paljon, vaikka se onkin näin keski-ikäistyvällä (!?) ihmisellä vain yksi hujaus elämässä. Me saimme kodin kuntoon, Nurmilintu saapui taloon ja herra M:kin selvisi ensimmäisen vuoden opinnoistaan niin loistokkaasti, että tälle vuodelle koulutielle näyttää astelevan vähän levollisempi mies. Oli myös ihanan erilaista kävellä kampukselle seminaarin eteen vuoden aloituspiknikille tänä vuonna. Tuttuja ihmisiä siellä täällä, helppoa small talkia ja sellainen olo että hei mehän kuulutuaan tähän porukkaan. Minä en tosin ole vieläkään varsinaisia ystäviä löytänyt, mutta ehkäpä jaksan olla ensi talvena sosiaalisempi Nurmilinnunkin kasvaessa (ja voe pojjaat kuinka sosiaalinen tyttö se on, en tiedä mistä se ne geenit vetäisi).

Ensi viikolla alkaa siis arki. Muutamia tavoitteita olen sille miettinyt, ja ehkä parasta listata ne tähänkin niin en voi liikaa niistä laistaa...

1. Ruokasuunnittelu. Pakko saada kodin ruokahuolto rullaamaan niin, että syödään edullisesti, terveellisesti ja ennen kaikkea suunnitellusti eikä niin että nälän yllättäessä kaapista löytyy vain purkkitolkulla Nurmilinnulle keittelemiäni sooseja.

2. Säännölliset vaunulenkit. Olin tässä tosi hyvä viime talvena, kunnes ilmojen lämmettyä Nurmilintu ei enää halunnut nukkua vaunuissa ja oppi uinahtamaan päiväunille sisällä. Mitä teki äiti? Alkoi röhnöttää sohvalla.

3. Ystävien etsintä, edes jollakin tasolla. Näin alkajaisiksi ilmoitin Nurmilinnun jonkinlaiseen muskariryhmään nyt syyskaudeksi. Toivottavasti ainakin meillä on hauskaa.

4. Muutakin harrastetoimintaa kotiäidille kuin blogien lukeminen (oikeasti siinä voi ykskaks mennä koko ilta, pöh). Ainkin muutamia neuleprojekteja onkin jo suunnitteilla, ja viulukin pitäisi viimeistään jouluksi kaivaa ulos naftaliinista. Kenellä olisi hyviä kirjavinkkejä? Tahtoo myös ratsastamaaaaan!!

5. Kertokaa te, mitä vielä kannattaisi tehdä tai jättää tekemättömäksi - minun tai sinun!

Uutta ja vanhaa

Aina välillä on hyvä muistaa, että Yhdysvallat on todella iso maa. Sinne sopii paljon kaikenlaista. Kuten isot ja hienot autot kaikilla, eikös niin?

No ei. Täällä meidän kulmilla tällaiset näyt ovat oikeastaan tavallisempia kuin ne isot ja hienot autot. 

Roudarinteippi on kova sana myös autojen korjaamisessa! (Terveisiä vaan Suomen parhaimmalle kolarikorjaajalle eli omalle isälleni, näin kuule pääsee tosi paljon helpommalla :D)

 

Välillä olen kulkiessamme yrittänyt laskea jollakin tavalla vaurioituneiden autojen prosentuaalista määrää ohi kulkevasta autokannasta, ja paikoin se on ollut pitkästi yli 50... Täällä ei käsittääkseni tarvitse katsastuttaa autoja. Jotain päästöseurantoja ilmeisesti on, mutta siinäpä se. Eikä autoista muuten löydy huoltokirjojakaan. (Carfax netistä tilattuna voi kertoa jotakin vanhan ostajalle.) Mitäpä sitä siis paikoiltaan menneestä ovesta, jos se jonkinlaisella hihnavirityksellä pysyy kiinni.

Chicagon talvi on ankara (varsinkin jos ei massaa autonpohjia), ja suolaa täällä käytetään ihan kamalasti läpi koko talven. Luulisi, että pohjavedet ovat pahoin pilalla. Autot ainakin. Useimmat meidän kulmilla.

Niin löytyy niitä isojakin. Mutta harvoin hienoja. Auto sivulta...

... ja sama auto takaa. Ei tämänkään luulisi kovin kamalan vanhan olevan?

Toinen vaivainen saman kadun varrelta.

Paitsi pohjoismaiset. Meillä on nyt tällainen, kun vihdoin viimein uskalsimme auton hankkia (ja ottaa lainaa). Uusivanha vuoden 2001 Volvo. Hei pappa siellä taivaissa, tullaan sinun jalanjäljissä!

Heja Sverige! Mikä vapaus! Mikä liikkumisen sietämätön keveys! (No ohjaustehostin on rikki mutta mitäs siitä.) Mikä löytämisen riemu! Mikä omistamisen ilo! (Ja tuska.) Mikä tutkimusmatkailun riemuvoitto! Hurraa, hurraa, hurraa!