perjantai 20. helmikuuta 2015

Kun ollaan ikivanhassa yliopistokaupungissa...

... ei voi olla törmäämättä ikivanhoihin yliopistotraditioihin. St Andrewsin yliopistohan perustettiin jo 1410-luvulla, ja näin ollen se on Skotlannin vanhin ja koko englanninkielisen maailman kolmanneksi vanhin akateeminen opinahjo.

Opiskeluvuotta värittävät monet hauskat tavat ja traditiot, joita en vielä toistaiseksi ole juurikaan päässyt pienen lapsen äitinä todistamaan, mutta eilen illalla hyppäsimme autoon (jihuu meillä on puoliomistuksessa auto joka vielä toistaiseksi toimii!!) ja ajoimme tähtitaivaan tuikkeessa East Sands -rannalle todistamaan melko harvinaista näkyä, nimittäin uuden rehtorin nimittämisen kunniaksi järjestettyjen juhlallisuuksien soihtukulkuetta (Torchlit Procession).

Aiemmin päivällä meidän päiväuniaikaamme (nyyh) oli The Rectorial Drag, jonka aikana rehtori mm. marssi ympäri kaupunkia vieraillen jokaikisessä pubissa lasillisella :) Kaikki opiskelijat oli kutsuttu mukaan... Illalla oli siis sitten soihtukulkueen vuoro. Toivottavasti osanottajat olivat jo toipuneet päivän pubikierroksesta, sillä muuten olisi yksi jos toinenkin takuulla molskahtanut hyiseen Pohjanmereen.






St Andrewsin historiallisessa satamassa on pitkä historiallinen laituri (no, iso pitkä kivinen muuri ennemminkin), jonne mm. sunnuntaisin kandiopiskelijat marssivat kaavuissaan (ks. selitys alempana) jumalanpalveluksen jälkeen, historiallinen traditio sekin (Pier Walk). Nyt sinne siis suunnattiin uuden rehtorin johdolla pilkkopimeässä illassa. Kuvat on valitettavasti otettu vain kännykällä... mutta oli se aika hieno näky. Punaiset viitat vain pilkahtelivat oranssien soihtujen loisteessa.




Punaiset kandiopiskelijoiden viitat ovat St Andrewsin oma erikoisuus. Niitä vilahtelee kaupungilla ihan milloin vain, eli niitä ei voi ihan suoraan verrata suomalaisiin opiskelijahaalareihin. Viitan nimi on itse asiassa Gown of Ignorance eli tietämättömyyden viitta. Se menettää vuosi vuodelta otettaan opiskelijasta niin, että maisteriopiskelijoilla sitä ei ole enää ollenkaan: tietämättömyys on vaihtunut oppineisuudeksi :D 

Alla olevan kuvan nappasin joskus joulukuussa joululaulutilaisuudesta. Siinä näkyy hyvin kolmen eri vuosikurssin opiskelijoiden status: ensimmäisen vuoden opiskelija on pukeutunut viittaan ihan kokonaan. Toisen vuosikurssin opiskelija äärimmäisenä oikealla on jo sen verran oppinut, että viitan saa pudottaa alas toiselta olkapäältä. Hänen edessään oleva opiskelija on kolmannen vuoden puurtaja; viitta ei peitä kumpaakaan olkapäätä. Neljännen vuoden opiskelijat kantavat viittaa niin, että yläosa lepää kyynärtaipeiden alapuolella. Oli sitten kuinka kylmä tahansa, ei viittaa passaa nostaa silloin enää harteita lämmittämään...




Translation: We witnessed the Torchlit Procession in honor of the new University Rector. 

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Kaksin junamatkalla

Pahoitteluni myöhäisestä vastaamisesta edellisen postauksen kommentteihin. Pienenä puolusteluna kerrottakoon, että tein elämäni ensimmäisen pitkän retken kaksin tyttöni kanssa. Ja selvisin hengissä siitä teille raportoimaankin :P Meidän perheessämme kun minä olen aina ollut se arkajalka, joka ei juuri uskalla yksin lapsen kanssa seikkailla, ja herra M se tuhattaituri, johon on hyvä turvata kaikessa. Niin vaipan- kuin lampunvaihdossakin. Nyt siis jätin tukipylvääni opiskelemaan tehostetusti (lue sairastamaan poskiontelotulehdusta JA opiskelemaan tehostetusti) ja pakkasin niin omani kuin Nurmilinnunkin tavarat ja itse Nurmilinnun kyytiin, hyppäsin bussiin, ajoin sillä juna-asemalle, ja täten aloitin viiden tunnin reissun halki Skotlannin ja Englannin itärannikon kohti Sheffieldiä, Peak Districtin laaksokaupunkia ja tätini vieraanvaraista residenssiä. Pienen sopivan lisämausteen soppaan toi Nurmilinnulle edellisenä päivänä noussut kuume (jeps, me ollaan sairastettu jotain viisi viikkoa putkeen koko perhe on-off).












Tähtiä reissusta voin jakaa niin Nurmilinnulle (she was a star), kanssamatkustajille, konduktööreille kuin itsellenikin. Tässä järjestyksessä suurin piirtein. 

Ensin neiti. Hän oli matkasta innoissaan, eikä antanut edes kuumeen häiritä. Ei siis myöskään nukkunut, kun olisihan se matka jäänyt siltä osin kokematta! Bongasimme ikkunasta tuulimyllyjä (eli tuulivoimaloita), luimme, leikimme, väritimme, söimme, juttelimme, vähän iPadeilimmekin - mutta vain vähän. Menomatkalla ehkä puoli tuntia, paluumatkalla tunti-puolitoista.






Paluumatkalla saimme vielä nauttia ykkösluokan ylellisyyksistä.

Sitten kanssamatkustajat. Mennessä meillä oli yksi junanvaihto, tullessa kaksi. Minulla oli iso reppu selässä, vähän pelokas tyttönen kantorepussa etupuolella, iso matkalaukku ja tyttösen pikkureppu kädessä. Aina löytyi joku nostamaan matkalaukun junaan/junasta, kerran jopa viemään sen toiseen päähän vaunua säilytykseen, kun lähipäätymme oli tupaten täynnä. Ja ilman että olisin kertaakaan edes pyytänyt apua!

Sitten konduktöörit. Kaikki huomioivat Nurmilinnun. Ihan kaikki. Vaikka heillä ei edes ollut erillisiä lastenlippuja antaa. Milloin hän oli madam, milloin piirrettiin matkalippuun hymynaama. Edinburghin asemalla olimme hetken ihan pihalla jatkoyhteyden kanssa, ja ihan vain ohikulkeva konnari opasti ja neuvoi oikeaan. Vau.


Edinburghin linna

Sitten minä. Paras viimeiseksi, heheh. Jaksoin viihdyttää pientä yhteensä kymmenen tuntia. Ja vaikka siitä noin kaksi tuntia yhteensä voidaan vähentää iPadin ohjelmien ja pelien laskuun, on saavutus silti minulle itselleni saavutus. En menettänyt hermojani, en joutunut pinnistelemään oman jaksamiseni kanssa. Mutta jaa, suurin kiitos siitä kyllä menee sille ensimmäiselle tähdelle eli Nurmilinnulle. Niin mukavan matkaseuralaisen kanssa oli minunkin helppoa olla mukava. Yhden pienen viihdykevinkin löysin sattumalta ennen matkaa, ja se toimi sen verran kivasti, että kerronpa teillekin. Tosin varmaan kaikki tottuneet matkaajat ovat tämän jo keksineetkin...

Mutta siis, otetaan pieni pussukka tai penaali. Etsitään sinne sopivia pieniä arkisia tavaroita: tulitikku, kakkukynttilä, kumi, pieni lelu, puuhelmi, nappi, korkki, mitä nyt sattuu sopivasti löytymään. Pannaan pussukka tiukasti kiinni, ja kaivetaan sopivassa kohtaa reissua esille. Pussukalla esineineen voi sitten leikkiä mitä vain lapsen kehitystasosta ja mielenkiinnosta riippuen. Me aloitimme niin, että Nurmilintu sai poimia pussista esineen sokkona yksi kerrallaan ja kertoi sitten, mikä esine on ja mihin sitä yleensä käytetään tai mitä olemme sillä kotona joskus tehneet. Vähän isommalle sopisi varmasti esineen tunnistus silmät kiinni tunnustelemalla.




Sitten Nurmilintu kehitteli esineillä jotain ihan omia hommiaan (kolmevuotiaskin innostuu siis vielä kaikesta sellaisestakin, mikä ei oikeasti ole lelua nähnytkään), ja lopuksi pelasimme kim-peliä vähän soveltaen, eli otin aina yhden esineen pöydältä pois ja Nurmilinnun piti keksiä, mikä oli hävinnyt. Vielä ei ihan keskittymiskyky riittänyt hänellä esineiden mieleenpainamiseen, mutta pian hän keksi äidin antamien vinkkien hauskuuden ja merkityksen. Luulen, että tämä pussukka jää käyttöön pitemmäksikin aikaa, ja kehittelen pelejä lisää. Uusia vinkkejä otan siis mielelläni vastaan!


Sheffield toivotti meidät tervetulleiksi upealla auringonlaskulla.

Sheffieldissä parasta oli tätini ja hänen miehensä kanssa olemisen lisäksi kukkuloiden lumi. Voi sitä iloa, riemua, innostusta ja loputonta hassuttelua, kun Nurmilintu pääsi telmimään keskelle nummea juuri ja juuri hänet kontallaan kannattelevalle lumelle. Famous grouset vain lehahtelivat lentoon ja kurnuttelivat ympärillä, kun meidän neitokaisemme iloitsi lumesta. Sen on pakko olla geeneissä se.


Tuonne ylös kiviselle harjanteelle tarvoimme.

Varpu käteen ja sitten menoksi. Ilmainen seikkailumaa!







Pöksyt märkinä lumileikeistä oli aika lähteä lounaalle.

Tämän söpömpää maitopulloa ei olekaan tullut vastaan. Vanha koulumaitopullo!

Translation: Nurmilintu and I took the train to Sheffield and back. We are all still alive - thanks to Nurmilintu, the fellow passengers, train conductors, and me :D.

torstai 5. helmikuuta 2015

Ruokakauppahaaste

Hip hei tänään pääsette tutustumaan skotlantilaiseen ruokakauppaan! Salamatkustaja-blogin Satu heitti ulkosuomalaisille haasteen kertoa omista lähikaupoistaan, ja minähän otin ja innostuin tästä heti. Ruokakaupat ovat nimittäin oikeasti mielenkiintoinen kurkkaus paikalliskulttuuriin, ja itse ainakin nautin Sadun islantilaiskauppakatsauksesta

Täällä päin Skotlantia tuntuu olevan neljä isoa elintilasta kilpailevaa supermarketketjua: Tesco, Morrisons, Sainsbury's ja Asda. Lisäksi saksalaiset halpaketjut Lidl ja Aldi ovat vahvoja haastajia markkinoilla. Omasta pikkukaupungistamme löytyvät toistaiseksi vain mini Sainsbury's, pieni Tesco ja ehkä K-Supermarketin kokoinen Morrisons, joka on lähikauppamme. Lisäksi lähistöllä on Aldi, joka on selkeästi monessa asiassa halvin, mutta luonnollisesti melko suppea valikoimaltaan.

Morrisons nyt sattuu olemaan tuossa ihan kotimme nurkilla, joten kävelin sinne tänään aamupäivän hiljaisina tunteina ja räpsin teille salavihkaa muutamia kuvia.




Tervetuloa siis Morrisonsille!



Morrisons on siisti ja hyvinvarusteltu supermarket, mutta meidän perhe tuskailee edelleen sen epäloogisen esillepanon kanssa. Mutta ehkäpä vain konventiot ovat täällä toiset...

Melko lähellä sisäänkäyntiä löytyy Meal Deal -hylly: parilla kolmella punnalla voi noukkia mukaansa kolmioleivän, sipsipussin, jotain makeaa jälkiruuaksi ja juoman. Ilmeisen suosittu pikapelastus akuuttiin lounasnälkään, mutta harmittavasti leivät eivät ole ollenkaan niin hyviä kuin miltä näyttävät. Ja lounasaikaan kaupan täyttävät koululaiset eivät näihin juuri koske... mutta heidän ruokavalionsa olisikin sitten kokonaan toisen postauksen aihe.




HeVi-osasto on runsas, joskin paikalliset mieltymykset erottaa hyvin suomalaisista: ruusukaalia on tarjolla vaikka millä mitalla, ja salaattitarjonta on parasta valmiiksi pestyissä ja pussitetuissa tuotteissa. Hinta ei näissä tunnu kirpaisevan yhtälailla kuin Suomessa, mutta onko se todenperäinen juttu, onkin sitten toinen asia.






Sitten päästäänkin vielä mielenkiintoisemmille hyllyille. Makkara, haggis ja black pudding (= jonkin sortin veripalttu). Tosin haggista oli nyt yllättävän vähän tarjolla, liekö juuri ollut Burns' Night verottanut varastoja pahastikin. Muutenkin tämä hylly tuntuu olevan aina puoliksi tyhjä. Onko kysyntä niin suurta vaiko esillepano niin hidasta?




Tässä everyday haggis eli siitä ilmeisesti vain siivutetaan palasia?




Ja tässä perinteisempi versio. Se lämmitetään uunissa ja pamautetaan puukolla kahtia. Mutta kuulopuheen mukaan parhaat haggigset saa lihakaupoista.




Ja vielä vähän syvemmälle asian ytimeen. Hyvät lukijat, täällä on omistettu kokonainen lihahylly erilaisille pekoneille. Savustettua, savustamatonta, streaky bacon, back bacon, middle bacon, cooking bacon, thick cut, thin and crispy, bacon medallions, center cut....






... pekonipaisteja (bacon joints) ?!? Tätä pekonialaa pitäisi ehkä vielä opiskella vähän lisää.




Vertailun vuoksi tässä näkyy koko kaupan maitohylly. Se on suunnilleen samankokoinen kuin pekonihylly. Maito myydään jenkkityyliin muovikanistereissa, mutta Arla tuo maahan laktoositonta maitoa, joka on pakattu kuten Suomessa, samoin muut maidontekeleet.




Einespuolella kaupan keitot ovat oikeasti herkullisia ja jopa aitojen keittojen oloisia. Näitä voin suositella, kun taas alemman kuvan lukuisat piiraat/pasteijat ovat jääneet ainesosaluetteloidensa takia toistaiseksi kokeilematta.





Ehkäpä nämä tuoretiskin piiraat olisivat vähän parempi vaihtoehto?




Cheddarvalikoimasta ehkä 3/4. Voi noita hintoja. Niiiin halpaa. Ja voi noita kokoja. Niiiin isoja paketteja verrattuna niihen Suomeen tuotaviin hiirenpapanoihin.




Siistiä, tavallista.




Säilykepuolelta pistää silmään kaksi asiaa: herneet...




...ja pavut tomaattiliemessä. 




Siis oikeasti. Jotenkin nuo pavut vielä ymmärrän (vaikken tomaattiliemiversiosta välitäkään), mutta että herneitä noin paljon - tuossa hernekuvassa näkyy noin puolet hernesäilykehyllystä. Ja niitä löytyy vielä pakastealtaastakin vaikka kuinka montaa sorttia.




 Lisäki pakastealtaita dominoivat ranskalaiset perunat.




Kalaakin löytyy, ja vielä paneroimatontakin. Pääasiassa turskaa, koljaa, lohta.






Kalaa löytyy myös tuoretiskistä, jossa fileet lötköttelevät kyllä jäähilevuoren päällä, mutta ilman mitään suojaa niitä tuijottavien asiakkainen ysköksiltä. Ja katsokaapas näitä savustettuja kalafileitä: jostain syystä osa savustetusta kalasta ilmeisesti värjätään tuollaiseksi keltaiseksi. Ei kyllä herättele minun makunystyröitäni.





Tämä kansa on oikeasti teekansaa. Parin kuukauden sitkeän yrittämisen jälkeen opin, että perhekerhoissa kannattaa oikeasti valita juomaksi tee kahvin sijaan - tee on usein tummempaa kuin tarjoiltu kahvi. Ja se on aina hyvää mustaa valmiiksi haudutettua teetä, ei mitään Lipton-litkua.




En myöskään voinut kävellä paahtoleipähyllyn ohitse raportoimatta siitä teille :) Leipää saa niin ohuina, keskipaksuina kuin paksuinakin siivuina, kokojyvällä ja ilman.




Koska Morrisons on supermarketti, sieltä löytyy myös pieni kotiosio. Olen tosin pohtinut, olisiko tätä osiota tämän kokoisessa kaupungissa ollenkaan, ellei kaupunki sattuisi majoittamaan tuhansia opiskelijoita vuosittain. Viime syyskuussa uusien opiskelijoiden saapuessa mm. pyyhehyllyt hohtivat tyhjyyttään. Liekö sekään sattumaa, että tämä kotiosio löytyy heti pasta- ja pastakastike käytävän vierestä? :D (Ja mitä sanoinkaan loogisesta esillepanosta...)




Ja kassoille tullessa et voi olla törmäämättä juomaosastoon. Täällä saa kaikkia alkoholijuomia myydä kaupoissa klo 10-22. Otin nämä kuvat aamulla ennen kymmentä, minkä takia muutamassa kuvassa näkyvät vihreät nauha-aidat, joilla hyllyt on "suljettu". Viiniosasto ei nyt liiemmin pienistä suomalaisalkoista eroa:




Outoa on sen sijaan isossakin alennuksessa myytävät viinit.




Mutta tästä kuvasta voidaan jo päätellä olevan Yhdistyneen kuningaskunnan maaperällä, sherryä piisaa: 




Lopullisen maantieteellisen sijoituksen asuinpaikastamme voikin sitten tehdä siirtymällä pari askelta vasemmalle. Ei epäilystäkään. Kyllä me Skotlannissa ollaan.




Jaa, pitääkös minun sitten jäädä odottamaan yhteydenottoa Suomen viestintävirastolta, vai miten se uusi laki menikään? 

* * * * * * *

Ai niin mutta melkein unohdin jo. Koska tämä on Skotlanti, ei Morrisons olekaan oikeasti lähiruokakauppamme. Tämä on, ja siitä voisinkin kertoa enemmän ehkä joskus toiste, jos kiinnostusta löytyy. (Tästäkin oli ihan pakko esitellä pakastehernevalikoimaa.)